San Diego

Paluu pohjoiselle pallonpuoliskolle. Suuri ja mahtava USA on viimeinen maa, jossa vierailen ennen kotiinpaluuta. Nyt on hostellielämäkin jo ohi, kun täällä saan kunnian majailla sukulaisten ja ystävien luona.

San Diegon golf-paratiisissa asuu täti perheineen ja täällä on kaikenlaista kivaa tullut nähtyä ja tehtyä. 

Torrey Pinesin kentällä kelpaa golffailla. Ite kokeilin vähän puttailua, mutta parempi jättää tosipelit paremmin osaaville :D

 

Sillä aikaa kun golffarit golffaa, niin haikkaajat pääsee lenkille meren rantaan. <3



 

 

 

 

Pari mahtavaa reissua ollaan täällä tehty. Ensin käytiin Anaheimissa katsomassa ihka oikea NHL-peli! Jo itsessään NHL -pelin näkeminen on iso juttu, mutta vielä huikeemman tästä kokemuksesta teki Teemu Selänne. Täällä rakastetaan Selännettä varmaan yhtä paljon ku Suomessa. Katsomossa oli Selänteen paitoja suunnilleen enemmän ku muita yhteensä. Kirsikkana kakun päällä samassa joukkueessa pelaa myös Saku Koivu, joten kyllä kelpasi katsella peliä.

 



 

 

 

Toinen reissu tehtiinkin vähän kauemmas, nimittäin Grand Canyonille. Kevyet 900km suuntaansa istuttiin autossa, mutta ehdottomasti tekemisen arvonen reissu! Aivan mieletön paikka. Ei sanat eikä kyllä kuvatkaan riitä kertomaan, millasta on oikeasti olla tuolla kanjonin reunalla. Kertakaikkisen mykistävää.

 



 

 

 

 

Rarotonga

Cookinsaaret on itsehallinnollinen saariryhmä keskellä Tyyntä valtamerta. Rarotonga on saarista suurin, vaikka senkin ympärysmitta on vain vaivaiset 32km. Saaren keskellä on sademetsää ja vuoria ja saaren ympäri kiertää kaksi tietä. Isompi tie ja pienempi tie. :D Saarta ympäröi laguuni.  Tuolla pienessä trooppisessa paratiisissa vietin kymmenen laiskaa päivää.

 Vanha mies on ukulelensa kanssa vastaanottamassa jokaista saarelle saapuvaa kansainvälistä lentoa.

 



 

 

Saaren ainoa vesiputous.

 

 Iltamarkkinoilla sai hyvää ja halvahkoa ruokaa. Muuten saarella oli erittäin kallista.

 

 

 Papaijapuita

 

 

Uusi-Seelanti, osa 5

Viinitilalta matka jatkui kohti mt. Cookia, Uuden-Seelannin korkeinta vuorta (3724m). Ensimmäistä kertaa Uudessa-Seelannissa luontoäiti ei ollut mun puolella ja sää oli sateinen ja sumuinen. Niin sumuinen, ettei nähty jättimäistä vuorta, vaikka se nökötti siinä nenän edessä. Ei päästy patikoimaan, joten jäätiin hostellille juomaan punaviiniä.

"Näkymä" mt Cookille. :D

 

 Illalla rupes vähän selkiytymään, niin saatiin todisteita, että kyllä siellä sumun seassa vuori on.

 

Hostelli.

 

 

Aamulla kun lähdettiin, olikin jo paljon kirkkaampaa ja päästiin kävelemään yhdelle näköalapaikalle ihailemaan vuoria.

 



Mt Cookin korkein huippu oli kuitenkin edelleen pilven peitossa.

 

Mt Cookilta mentiin Rangitataan, missä kokeilin koskenlaskua. Hauskaa ja märkää oli! Hurjinta oli hypätä kymmenestä metristä kalliolta jokeen. Kuvamateriaalia ei näistä meiningeistä kuitenkaan ole.

 

Rangitatan jälkeen oli vuorossa Kaikoura, Uuden-Seelannin seafood capital. Pitkästä aikaa pääsin siis takaisin meren rannalle! Ja koska paikka on kuuluisa meren antimistaan, niin kokkailtiin ja maisteltiin vastapyydettyjä rapuja.

 



 

Tärkeintä Kaikourassa oli kuitenkin jälleen yhden unelman toteuttaminen. Päästiin nimittäin mereen uimaan villidelfiinien kanssa! Aamulla herättiin ennen kukonlaulua, puettiin märkäpuvut päälle (koska vesi oli jäätävää!) ja hypättiin veneeseen. Noin puolen tunnin etsimisen jälkeen löydettiin delfiiniparvi ja sitten vaan hypättiin sekaan!

Toista sataa delfiiniä siinä meidän ympärillä parveili.

 

Kaikourassa kävin myös moikkaamassa hylkeitä.

 







 

Kaikourasta palasinkin takaisin lähtöpisteeseen, eli Aucklandiin. Muutama päivä oli vielä jäljellä Uudessa-Seelannissa, joten päätin lähteä tutustumaan ihan pohjoisimpaan kärkeen. Otin bussin Paihiaan ja siellä vietin muutaman päivän.

 

 90 mile beach. Tällä kertaa ajettiin bussin kyydissä hiekkarantaa pitkin

 

 

Käytiin myös laskemassa hiekkadyynejä body boardilla.

 



Cape Reingan majakka, jonka takana Tasmanian meri ja Tyyni valtameri kohtaa.

 

Paihiasta palasin vielä kolmannen ja viimeisen kerran Aucklandiin. Syksyn hiipiessä eteläiselle pallonpuoliskolle, oli meikäläisen aika lähteä kohti trooppista Rarotongaa.

 

Vaahteranlehtiä ja tammenterhoja, niistä oli Aucklandin syksy tehty.